
Dramaattisen yritysvalmennuksemme vaikuttavuus piilee vuorovaikutuksessa ja yksilöllisyydessä. Valmennus ei ole puuduttava luento, vaan asiakkalle räätälöity aktiivinen, osallistava prosessi, jossa ohjat ovat osallistujien käsissä. Tämä johtaa oivallusten ja taitojen integroimiseen todellisessa työympäristössä. Oppiminen on käytännönläheistä ja merkityksellistä osallistujien päivittäisten työkokemusten ja työpaikalla viihtymisen kannalta.
Teatteri- ja draamamenetelmien avulla parannetaan työntekijöiden vuorovaikutustaitoja ja parannetaan työyhteisön suorituskykyä Sillä on konkreettiset ja tuntuvat vaikutukset työhyvinvointiin, työssä jaksamiseen ja tehokkuuteen.
EPÄONNISTUMISEN PELKO
PUHUMATTOMUUS
MIKROKÄYTÖS
Forum-teatteri on Augusto Boalin kehittämä osallistava prosessi, jossa yleisö voi keskeyttää esityksen ja ehdottaa tai kokeilla ratkaisuja näyttämöllä esitettyihin ongelmatilanteisiin. Yritysvalmennuksessa menetelmä hyödyntää näyttelijöiden asiantuntemusta, kun he esittävät työpaikalla yleisesti esiintyviä tilanteita, henkilöhahmoja ja haasteita. Kohtaukset jäävät tarkoituksella ratkaisematta tai ongelmallisiksi.
Kohtaus nähdään kahdesti. Ensimmäisen esityksen jälkeen osallistujat saavat ehdottaa muutoksia roolihahmojen käytökseen. Osallistujat pääsevät halutessaan myös itse sisään kohtauksiin ja voivat kokeilla erilaisia ongelmanratkaisukeinoja.
Tämä innovatiivinen menetelmä toimii tehokkaana välineenä, jolla voidaan tunnistaa ja puuttua työpaikalla esiintyviin toimintahäiriöihin. Se antaa osallistujille mahdollisuuden lisätä tietoisuuttaan vuorovaikutuksellisesta vaikutusvallastaan. Mentelmän kehittää osallistujien taitoja konfliktinratkaisussa, johtamisessa ja mentoroinnissa, painottaen avoimuutta ja empatiaa.

Kiinnostuitko?