
Elina Aalto
Elina on Teatterikorkeakoulusta valmistunut näyttelijä ja teatteritaiteen maisteri. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus vuorovaikutusvalmentajana, intohimonaan auttaa ihmisiä löytämään vahvuutensa ja parantamaan julkisen puhumisen taitojaan. Elina on erinomainen luomaan osallistavia työpajaympäristöjä, joihin hän saa vaivattomasti mukaan ujoimmatkin osallistujat, ja levittää samalla naurua kaikkialle, minne hän menee.
Suvi Koski
Suvi on monikielinen näyttelijä, ohjaaja ja valmentaja, joka valmistuttuaan kauppatieteiden maisteriksi Aalto-yliopistosta suuntasi New Yorkiin opiskelemaan näyttelijäksi. Hän on kotonaan kansainvälisissä ympäristöissä ja taustansa takia puhuu sujuvasti sekä bisnes- että taide-kieltä. Suvi nauttii saadessaan luoda oman työnsä avulla lisää ymmärrystä erilaisten ihmisten ja kulttuurien välille.


Sonja Sorvola
Sonja on Lontoossa vaikuttava käsikirjoittaja, ohjaaja ja näyttelijä. Hän on teatteritaiteen maisteri ja opiskelee parhaillaan psykoterapeutiksi. Valmentajana Sonja on erikoistunut tunneälyn ja tietoisuuden kehittämiseen painottaen aktiivisen kuuntelemisen ja uteliaisuuden tärkeyttä turvallisuuden tunteen lisäämisessä. Hänen fokuksensa onkin auttaa asiakkaita luomaan yhteys sekä omiin että toisten tunteisiin.
Panu Tuomikko
Panu on kokenut näyttelijä, kouluttaja ja pedagogi, jolla on runsaasti kokemusta yritysvalmennukesen maailmasta. Hänellä on vuosien asiantuntemusta kriittisistä liiketoiminnan osa-alueista, kuten tehokkaasta palautteen antamisesta, asiakaspalvelun laadukkuudesta, työhyvinvoinnista ja vaikeiden keskustelujen käymisestä, ja hän tarjoaa arvokkaan resurssin organisaatioille, jotka haluavat parantaa suorituskykyään.

Kaipaatko apua haasteisiin?